Tanssi- ja akrobatia studio

Korona Info ja kauden kuulumiset

Hei kaikki,
IMG_20201129_234858_898.jpg
Toistaisen tiedon ja päätöksen mukaan meidän pienryhmätunnit viedään loppuun tämän viikon ajan ja osittain ensi viikko.
➡️Poikkeuksena Orivesi, joka on jo nyt tauolla ainakin Tammikuuhun asti.

 

Tilamme ovat isot ja turvavälit säilyvät, sekä muut kokoontumisrajat kun teatterikin on tauolla.
Tilannetta toki seuraten päivittäin ja yleisiä ohjeita noudattaen. Ohjeita varmasti jokainen on saanut, niin en lähde niitä tähän listaamaan erikseen. Olemme seuranneet ohjeistuksia eri puolilla, keskustelleet ammattilaisten kanssa ja esimerkiksi Pirkanmaalla ei ole täysin kielletty lasten harrastustoimintaa tai aikuisten, joissa turvavälit ja rajoitukset säilyvät, jota suurimmalta osin 3-6 hlö ryhmissä ohjauksemme on ollut koko kauden. Osa oppilaista on jo koulussa ja perheessä tekemisissä keskenään joten suuria erillisiä kontakteja ei synny. Jokainen tiedostaa tilanteen ja saa valita osallistuuko tunneille. Riskiryhmille emme suosittele, jos matkustatte paljon maakuntien välillä tai joku perheestä on sairaana. Käythän perumassa varauksesi järjestelmästä mikäli et osallistu enää tänä vuonna tunneille. Näiden mukaan myös katsotaan onko tunteja. Peruutuksia/muutoksia saattaa tulla nopeastikin, joten seuraa järjestelmää ja yleistä tiedotusta. Osa tunneista on jo nyt peruttu. *Kilpailijat treenaavat omat treeninsä sovitusti.
IMG-20201127-WA0006.jpg

 

💥Käyntikerrat voi hyödyntää ensi vuoden puolella tai pyytää hyvityksen seuraavaan kausimaksuun niistä. 😊
✅Osalle tunneista voi osallistua etänä kun vain ilmoitat mille niistä haluat mukaan. (Aikuisten tunnit joille erillinen FB-live ryhmä. Lasten tunteja emme kuvaa mutta aikuisten tunnit sopivat myös lapsille etäopetukseen)
✅Ensi kauden tunnit varattavissa tammikuun kohdalta kalenterista osoitteessa www.varaaheti.fi/piagrina. Mikäli rajoituksia on edelleen siirrämme kauden alkua tarpeen mukaan. Onneksi vahvuutemme on pienryhmät.
 
⛔Tarkennamme maksusysteemejä ja kirjauksia. Keväällä kaikki ohjaajat alkavat merkitä käynnit tuntien alussa. Kaikilla pitää siis olla kortti etukäteen tai tilata/ostaa paikan päällä. Lapsille suosittelemme jatkossa kausimaksuja sekaannusten välttämiseksi. 😊 Kausimaksuihin sisältyy myös vapaatreenit ja Rajattomaan kausikorttiin 2 omaa salivuoroa kuukaudessa. Tuntikortit ja kausimaksut löytyy verkkokaupasta. Kortit. Alennusryhmät ja 45 min. tunnit saavat studiolta kysyttäessä oman alekoodinsa, jolla lunastavat tunnit.
IMG_20201201_230019_190.jpg
🌟Vuoden 2021 tiimijäsenyys. mm. valmennukset ovat tiimiläisille -15 %. Etuja myös yhteistyökumppaneille mm. hierontaan ja ostoksille. Vaihtuvia tarjouksia vuoden aikana joten sopii myös kotijoukoille harrastajien lisäksi. Team jäsenyys
Kiitos kaikille oppilaille/huoltajille tsempeistä ja että olette olleet mukana hengessä tässä vuodessa. Monta taistelua on käyty läpi mutta tämä vuosi on ollut ehdottomasti yksi vaikeimmista.. Studiolle tullessa ja oppilaat nähdessä muistan aina miksi teen tätä, vaikka välillä usko meinaisi loppua.
Lapset on ollut tietysti pettyneitä kun tänä vuonna ei näytöksiä ole pystytty järjestämään. Paljastinkin jo osalle lohdutukseksi hakeneeni meille apurahaa isomman harrastajiemme esittämän teoksen toteuttamiseen kulttuurirahastolta ensi vuodelle. Mikäli aika on suotuisa ja apuraha myönnetään. Pidämme peukkuja kummankin asian suhteen.
🌟Mikäli tilanne helpottaa järjestetään muutamia yksittäisiä treenejä ja vapaavuoroja joululomalla.
Seuraamme tilannetta ja mennään päivä kerrallaan.
Pysykäähän terveinä ja muistetaan sairastaa kotona. <3
Hyvää joulun odotusta ja jaksamista kaikille.
Ystävällisin terveisin
Piia
Projektinjohtaja / vapaaehtoistyöntekijä