PoleDance Piagrina – Tanssistudio

Opintomatkan alku

Matkan valmistelut vaativat paljon ja rahoituksen kasaaminen meni viime tippaan mutta kaikesta selvittiin ja lopulta lähdin matkaan suoraa työn äärestä lennosta kuten aina. Vasta oikeastaan lentokoneessa pääsee rauhoittumaan ja nollaamaan ja keskittymään täysillä siihen että nyt lähdetään pidemmälle reissulle pois arkisista kuvioista. Päänvaivaa aiheutti että kotona internet -yhteys tökki koko ajan mitä ongelmaa aiemmin ei ole ollut ja se on myös nyt jatkunut jo kuukausia ja kohta vaihdan yhtiötä jos ongelma jatkuu edelleen että mobiilidata kyllä toimii mutta eivät kiinteät yhteydet. Haluaisin kuitenkin tehdä työni tietokoneella enkä puhelimella. Tästä syystä myös päivitykset ovat laahanneet jo ennen matkaa. Nyt päästään kuitenkin asiaan ja kerron osissa mitä reissussa oikein tapahtui. Satuinhan maahan juuri sopivasti kun yhdellä puolella hurrikaanit tekivät tuhojaan niin toisella maastopalot piinasivat ennätyksellisen kuumuuden vuoksi. Jännitystä matkassa oli niissä osin ja tänään lueskelin ikäviä uutisia Vegasin päästä ampumavälikohtauksesta joka on tapahtunut juuri siellä missä itsekin olen ollut. Ammuskelijan olin paikka hotelli on sattumalta juuri se missä järjestettiin Pole Expon aikana yhdet kilpailut joita en kylläkään itse mennyt silloin katsomaan koska ne olivat niin myöhään mutta heti uutisista pisti kyseisen hotellin nimi mieleen. Voimia Vegasiin ystävilleni koettelemusten keskelle. He kaikki onneksi ovat kunnossa vaikkakin toki surullisia ja shokissa tapahtumista

Sitten itse matkaan:

 

26.8 Tiistai

Matka kohti lentokenttää alkoi aamulla 11 aikaan. Lento kohti San Franciskoa lähti neljän jälkeen. Ensimmäisenä huomasin olevani koneessa vauvojen ja lasten ympäröimä. Pelkäsin jo pahinta että mitäköhän tästä 11 tunnin mittaisesta lennosta tulee mutta yllävän hyvin lapset olivat koneessa. Olivat ilmeisen tottuneita lentäjiä ettei ihan ensikertalaisia. Viereinen pellavapää ainakin hurmasi heti leveällä hymyllään jota hän väläytteli myös mun ylitse viereiselle penkkiriville. Pikainen vaihto Los Angelesin koneeseen ja siellä kentälle päästyäni aloin etsiä miten pääsen Anthony De Longisin vaimon Maryn ohjeistamaan bussiin joka vie minut bussiterminaaliin josta hän minut noutaa. No kun on perillä illalla 11 aikaan niin eihän kentillä enää ole kunnolla henkilökuntaa mutta onneksi  muita matkalaisia löytyi ja vieläpä sellainen pariskunta joka tuli samaan bussiin. Kuljettajakin varmisti moneen kertaan että olette kaikki menossa Van Nuysiin joten väärässä bussissa ei millään voinut olla. Lipun osto olikin vähän toinen juttu koska se maksettiin kentältä päin tullessa vasta pois lähtiessä automaattiin tai terminaalin henkilökunnalle ja kun lähti terminaalista kentälle se maksettiin siellä jälleen samalla lailla mutta ennen lähtöä. Lentokentällä siis ei lippuautomaattia ollut. Kaikkea sitä oppii matkustaessa ja ensi kerralla sitä jo osaa ilman että pyörii tyhmän näköisenä kyselemässä. Itse automaatti oli todella helppo käyttää. Seuraava ongelma oli saada kiinni Mary ja laitoinkin viestin hänelle että olen matkalla ja hän kuittasi että tulossa ollaan. Itse olin tehnyt jo suomessa varmistuksen että viestimme tavoittavat toisemme ja onneksi omistan myös työpuhelimen joka tässä tapauksessa oli pelastukseni koska uusi puhelimeni jonka sain viikko ennen matkaa ei meinannut toimia viestien suhteen ihan niin kuin olisi pitänyt. Odottelinkin Marya hetken aikaa koska hän jäi kilometrin päässä terminaalista jumiin tielle koska juna oli pysähtynyt keskelle raidetta jossa hän ei koskaan ollut edes nähnyt junia liikkuvan. Kiertoreittiä hän pääsi paikalle ja pääsin aloittamaan matkan kohti hänen ja Anthonyn kotia. Heidän kotinsa oli Los Angelesissa kaupungin ulkopuolella isojen kukkuloiden päällä joka oli nyt kuivaa automaata mutta keväällä kuulemma paikka on ihan vihreä. Sitä oli vaikea uskoa mutta se kyllä oli että joskus kun sataa oikein kunnolla heiltä häviää joskus jopa tie koska noin vartin verran matkasimme kukkuloita ympäri möykkyistä tietä kohti lähestulkoon korkeinta nyppylää mikä siinä lähistöllä oli. Muutamia taloja oli aina siellä täällä harvakseltaan matkan varrella. 12 jälkeen olimme perille ja moikkailin perheen kaksi koiraa, sain ruokaa ja pääsin vihdoin sänkyyn nukkumaan. Itsellä selkä ja niskat eivät kestä lentokoneen penkkejä yhtään ja viheliäinen päänsärky on aina taattu matkustamisesta mutta onneksi se on aina seuraavaan aamuun mennessä poissa.

Tuli kotoisa tunnelma kun Rocky teki samaa mitä oma koirani! Käväisi välillä lämmittämässä sänkyä! 🙂

 

 

27.8 Keskiviikko

Yöllä saapuessa ei oikein tajunnut mihin sitä olikaan tullut ja aamulla kun asteli ovesta pihalle tajusi että ollaan aika korkealla. Näkymät olivat kyllä hienot ja kuumuus armoton. Asteet huitelivat 38-40 celsiuksen välillä ja harjoitukseni olivat siis pihamaalla ja täällähän ei kauheasti ollut puiden varjoa tarjolla. Tuuli oli myös aika kova. Välillä oli ihan tyyntä mutta aika paljon tuuli minun oleskelun aikana.

Tarkoituksena oli harjoitella yksityisopetuksessa 6 h päivässä. Onneksi olimme sopineet että olen paikalla 4 päivää joista kolme harjoitellaan. Teimme lopulta niin että jaottelimme oppitunteja kaikille neljälle koska tottumattomana tuo kuumuus, auringon paahde ja intensiivinen harjoittelu saivat toisena päivänä hieman huonon olon aikaiseksi mutta se onneksi meni nopeasti ohitse. Olin lähtiessäni katsonut Anthonyn opetus DVD:n jonka ostin etukäteen häneltä ja tiesin o että hänen tyylinsä tehdä temppuja ja käsitellä ruoskaa on ihan omanlaisensa. Mary aloitti koulutuksen koska Anthony oli kouluttamassa elokuvan kuvauksia varten yhtä näyttelijää taistelukohtausta varten. Maryn kanssa oli hauskaa ja aluksi olin aivan pihalla miten ja mitä teen mutta päivän aikana tarttui paljon uutta tietoa. Kärsivällisesti hän yritti opettaa oikeaa käden asentoa ja selittää miten toimia ruskan kanssa heidän tyylillään. Mary oli kyllä oikea supernainen joka hoiti myös heidän neljä hevostaan ja kaksi koiraa sekä toki minun ruokkimiseni. Tänä yönä Anthony saapuisi kotiin ja huomenna Mary lähtsi loppu viikoksi Disney landiin juoksemaan eri pituisia matkoja sekä maratonin ystäviensä kanssa.

28. 8 Torstai

Aamulla Mary Aloitti kouluttamiseni ja Anthony liittyi lopulta seuraan katselemaan ja lopulta totesi kaikista ongelmista että hän korjaa työn käden virheasennon ja muut mitä vielä meni vikaan. Näin mary pääsi lähtemään ja minä jäin vielä itselle täysin tuntemattoman ihmisen seuraan harjoittelemaan. Tietynlainen kunnioitus ja arvostus oli Anthonya kohtaan tottakai koska hän on todella ansioitunut ja paljon edelleen tekee töitä vaikka ikää alkaa olla jo lähemmäs 70. Hän kertoi myös että Australian stuntti koulusta käy oppilaat kerran vuodessa parin viikon intensiivikurssilla ja pihamaa olikin täynnä paikkoja missä voi harjoitella erilaisia stunttitemppuja. Puutauluja  mihin voi heittää kirveitä ja veitsiä. Talohan oli täynnä erilaisia miekkoja ja Anthony onkin aloittanut aikanaan kamppailulajeista.  Jopa heidän hevoset olivat koulutettuja siihen että niillä ratsastaessa voi käsitellä ruoskaa tai miekkoja. Tämä onkin seuraavan vierailun tavoite että pääsen opettelemaan hevosen selästä käsin kaiken.

Anthony harjoitteli myös edelleen itse ja se miten hän päätyi ruoskaan aikaan 30 vuotta sitten oli erittäin järkeenkäypä selitys. Hän sanoi että häntä opettaneet ihmiset tekivät eri tyylillä ja hän kokeilemalla ja tutkimalla tajusi että tekniikka ei ole toimiva koska jos osaat käsitellä ruoskaa tietyllä tavalla saat siitä erittäin toimivan välineen ja pysty pitämään itsesi ja muut turvassa. Perustelu oli selkeä että jos käsket ruoskaa väärin niin se kyllä lyö sinua ja Anthonyn tekniikka sopi minulle täydellisesti koska itselläni oli jo piirteitä siitä mutta tarvitsen paljon apua käden okeaan asentoon ja kropan mukaan ottamiseen koska moni tyyli tekee vain kädellä kaikki liikkeet ja se luo ihan erilaisen liikkeen ja äänen. Anthonyn tyyli on niin kissamaisen pehmeä että sitä voi harjoitella lähes missä vain koska se ei ole sitä että voimalla hakataan ruoskaa vain oikeasti käytetään sen omia liikeratoja hyödyksi. Tyylistä voisi kertoa loputtomiin mutta se vaatisi paljon näyttöä ja videoita joten suosittelen vain tulemaan kursseilleni jos haluat päästä jyvälle mistä on kyse tai tilata Anthonyn opetusvideon. 🙂 Päivä siis hiottiin Anthonyn opetuksessa missä asennossa pitää olla ja miksi. Tärkeintä oli että kun pitää ruoskan oikeassa asennossa voi pitää itsensä ja muut turvassa. Ranne ja käsi kun on oikeassa asennossa ja isket seuraa eteenpäin etkä maahan seuraten kahvaa niin ollaan oikeilla jäljillä. Pitää tuntea että Ruoska ikään kuin vetää sinua eteenpäin. Päivällä tulikin hieman huono olo jo liiasta auringosta mutta kylmä suihku ja parin tunnin lepo auttoivat ja treenejä jatkettiin normaalisti.

 

Näkymä takaovelta kohti hevosareenaa

Päivällä Anthony teki minulle voileipiä ja smoothien joka toistui lopulta joka päivä. Minä puolestani avitin muutamaan otteeseen pinseteillä tikun irti hänen jalkapohjastaan että kyllä ne suuretkin tähdet ovat ihmisiä. Puhuimme myös siitä että moni noin paljon tehnyt ei aina edes vastaa viesteihin ja että olen todella otettu ja onnellinen että hän otti minut oppiinsa. Hän sanoi että sitä tapahtuu paljon eikä hänelläkään aina ole aikaa vastailla kaikille mutta kyllä hän aina vastaa jos aikatauluun sopii ja joku haluaa oppia häneltä hänen tekniikoitaan. Anthony oli hyvin perusteellinen opettaja ja selitti moneen kertaan samankin asian jos tein virheen moneen kertaan että miksi ei näin. Sekä miten ja miksi juuri tällä tavalla kannattaa tehdä ja näytti esimerkkiä. Illalla kävimme juoksuttamassa koiria eli ajoimme mönkijällä lenkin ja koirat juoksivat vapaana mukana. Se vasta on koiran elämää mitä haluaisin tarjota omillenikin että saisivat juosta pitkin kukkuloita ja teitä rauhassa ilman huolta jäädä auton alle tai naapurin valitusta. Suomessa tuollaisia paikkoja mitä Amerikka on pullollaan ei taida löytyä kuin pohjoisesta. Olemme niin taajaan asuttua täällä Etelässä.

Mary oli ollut niin ihana että oli tehnyt meille joka päivälle ennen  lähtöön illallisen kaappiin ja voin kertoa että oli kyllä todella hyvää ruokaa eikä tarvinnut nälkää nähdä vaikka tosin ruokaa syötiin aika myöhäisissä ajankohdissa koska aamupala oli yleensä aika tukeva. Pekonia ja munia ja milloin mitäkin muuta siihen päälle. Illallista ennen kävimme hoitamassa hevoset ja putsaamassa areenan missä hevoset oleilivat. Sen jälkeen istuttiin alas terassille kun ei enää ollut kuin vaivaiset 32 astetta lämmintä ja pilkkopimeää. otettiin yhdet viskit ja syötiin. Sitten hetki istuskeltiin ja rpasuttelin koiria joista tuli hyviä ystäviä kunnes painuin sänkyyn toistaakseni saman kaavan huomenna.

 

 

Tähän aikaan seurasimme myös koko ajan uutisia koska Texasin yli pyyhkäisi hurrikaani jonne myös moni Losin seudulta lähti pelastus operaatioon auttamaan. Anthonyn yksi ruoskavalmistajista oli kyseiseltä alueelta ja kun hän ei saanut kiinni tätä hän soitti pelastusoperaatioissa auttaneille ja tiedusteli oliko alue missä mies asui juuri kriisialuetta. vastaus oli myöntävä ja amrikassa aina autetaan toisia joten näin myös Anthony lähetti rahaa tälle ystävälleen tuon avustajamiehen kautta. Lopulta seuraavana päivän myös tuli tieto että he ovat kunnossa ja todenneet että nyt tuli muutto muualle koska tämä oli viides hurrikaani heidän asuin aikanaan ja enää eivät halua sitä kokea. Eikä ihme jos menettää lähes kaiken ja vesivahingot ovat valtavat niin kyllä sitä miettii haluaako asua sellaisille alueilla vaikka se kuinka kaunista seutua olisikin.

 

29.8 Perjantai

Päivät noudattivat aikalailla samaa kaavaa ja nyt aamuisin lähdin myös mukaan ruokkimaan hevosia ja siivoamaan areenaa.  Ennen harjoituksia Anthony teki yhden voice – over keikan josta en nyt ole aivan varma että tehtiinkö se puhelimitse vai internetin välityksellä mutta hän puhui hassuilla äänillä tekstiä josta en oikein tiedä vieläkään mihin se oli koska sitä ei paljastettu mutta veikkaan elokuvaa tai kuunnelmaa.

Jatkoimme harjoituksia kerraten eilistä ja jatkoimme siitä mihin jäimme. Kuumimpaan aikaan päivällä otimme aina hieman pidemmän tauon jolloin vain lepäsin hetken aikaa. Kuumus oli keholle todella outoa ja rankkaa. Pikkuhiljaa opin myös tekemään oikealla tekniikalla jotta käsi ei enää väsynyt niin paljoa harjoituksissa. Illemmalla pidimme taukoa ja Anthony sanoi että nyt opetellaan heittämään veitsiä.

Tomahawkeja eli heittokirveitä

Sellainen into kaikkeen hurjaan on mutta samalla valahdin kyllä veteläksi että kuinka onnistun oikein telomaan itseni tässä hommassa. Itsesuojeluvaistoni on nimittäin aika kova kaikesta huolimatta. Anthony selitti että idea tässä on sama kuin ruoskan käsittelyssä joten ei hätää. No Anthony näytti ja selitti oikean tekniikan kädestä pitäen tähänkin. Taisin muutaman veitsen saada pysymään niistä kymmenistä mitä yritin heittää. Idean sain mutta harjoitusta se vielä vaati. Sitten todettiin että ehkä veitset ei ole mun juttu vaan siirrytäänpä Tomahawkeihin eli pieniin heittokirveisiin.

Tämä sujui jo vähän paremmin ja oikeasti olen todella huono tähtäämään tai heittämään yhtään mitään puhumattakaan koppaamisesta. Anthony opetti minulle että on olemassa lajeja joissa voin oppia kaikki nämä kolme kunhan vain harjoittelen ahkerasti. Ruoskassakin moni ajattelee että vauhti on se avainsana mutta ei, mitä rauhallisemmin osaat tehdä sitä yllättävämpiä temppuja pystyt tekemään. SE millä opin ottamaan kopin tuolla tpaahtui niin että Anthony alkoi vain heittämään minulle lisää kirveitä ja pakkohan ne oli kiinni ottaa. Kummasti se vain alkoi sujua kun ei annettu vaihtoehtoja vaan sieltä se tuli ja jos et napannut kiinni kahvasti niin kyllä se olisi saattanut johonkin osua mutta näin minulle kerrottiin että Marykin oli opetellut ottamaan kopin. Naapuri tuli myös poikkeamaan tässä vaiheessa koska Anthonyn ja Maryn vieressä oli talo mutta näiden asukkaat asuivat nykyään muualla ja alhaalla oleva naapuri kävi huolehtimassa heidän kissastaan. Yhteisöllisyys ja auttaminen on ihan omaa luokkaansa tuolla mutta kyllähän sielläkin vastapainoksi osa asioista menee pieleen ja ihmiset eivät tule toimeen kaikkien kanssa mutta sellainen joka asiasta valittaminen ja elämän kurjuus puheet eivät kyllä kävele siinä määrin vastaan tuolla. Johtunee varmaan siitä että tuolla aurinkoa riittää vähän enemmän piristämässä vuoden ympäri.

 

Treenipäivän jälkeen lähdettiin kauppaan ostoksille ja hakemaan Anthonyn postilokerosta joka sijaitsi kaupungissa syystä että tuolla olleesta yhteisestä postilaatikosta saattoi kadota jotain joten kaikki yrityksen paperit tulivat näin ollen kaupunkiin lukolliseen laatikkoon.  Kaupassa oli hauska käydä koska päästiin vähän eri ympäristöön ja kun yritin ottaa jotain ylähyllyltä enkä yltänyt tällä ruhtinaallisella 163 cm varrellani niin sain hymyilevän kommentin että kuulehan shorty annas kun autan sua. Anthony oli kaikille ystävällinen ja kassaneitikin tokaisi että niin kyllähän minä sinut muistan kun mainitsi työskennelleensä televisiossa. Taisi tulla lippiksen tekstistä tai jostain puheeksi. En ihan pysynyt kartalla kun pakkasin ostoksia silloin jo siellä toisessa päässä neidin avuksi. Normaalistihan kassaneiti tekee tuolla kaiken. Enpä taas muistanut sitä ja olin hetken hämmentynyt kun kassaneiti kiitti minua ja vasta sitten raksutti että aivan tein hänen työnsä minkä teen Suomessa aina itse automaattisesti.

Illalla istuttiin jälleen terassilla jossa olisi ollut poreammekin mutta olin niin väsynyt että en jaksanut alkaa sinne kömpiä missään vaiheessa. Ymmärsin hyvin miksi he olivat 15 vuotta sitten muuttaneet tänne ja jättäneet Hollywoodissa elämisen. Ei sitä hektistä elämää ja juhlia jaksa loputtomiin. Täällä jos jossain oli rauhallista mutta jos naapuri piti alhaalla syntymäpäivä juhlat kuten tänä päivänä niin musiikki kuului kyllä todella selkeästi kun ei ollut puita blokkaamassa ääntä ja vuorien notkot tekivät kyllä hyvin kaiuttimen itsestään. Meksikolainen naapuri piti 40 -vuotis päiviään hyvällä menestyksellä ja mekin saatiin nauttia livemusiikista.

 

30.8

Shadow odotti aamuherkkuja aina sohvan selkänojalla!

Leijonia ja ostoksia

Aamu alkoi normaaliin tapaan eli aamulla kun herättiin koirat saivat aamuherkkunsa ja minulla oli jo muodostunut tapa mitata Rockyn ja Shadown nappulat.

Sitten tehtiin aamupalaa jonka jälkeen mentiin ruokkimaan hevoset ja lapioimaan lannat hiekka-areenalta jossa myös karsinat olivat. Hieman erilainen miljoo kuin meillä koska kelikin on ympäri vuoden huomattavasti lämpimämpi. Kuumilla keleillä hevosia ei treenattu ja sitten kun treenattiin niin hyvin aikasin tai myöhään illalla. Tosin jos yölläkin oli 30 astetta lämmintä niin eipä siellä kauhean viileää ollut. Toki nyt keli oli vuoden aikaan nähden harvinaisen lämmin. Kesäisin ylipäätään alue on todella altis maastopaloille ja niitä mekin seurattiin kuuman kelin vuoski televisiosta että siinä vuorten takana toisella puolella riehui yksi aika iso paloalue jonka alta evakoitiin myös taloista ihmisiä. Tuulen suunnan vaihtelut aiheuttivat tähän jännitystä koska et voinut tietää ikinä mihin suuntaan lieskat lähtevät. Missään vaiheessa palo ei ollut niin lähellä meitä vaikka lauantaina kun aloitettiin harjoitukset niin savupilvet näkyiväy kaukana hyvin selkeästi. Jossain vaiheessa puhelimen säätiedotus alkoi näyttää että ilma on savuinen ja kappas kun päivällä piti aloittaa toinen treenisessio tauon jälkeen niin kyllä savuiselta näytti koska tuuli oli puhaltanut savun suoraa talolle ja se pyyhkäisi tottakai talon läpi ja huomasi että sisälläkin haisi pitkään savulta. Osa vaatteista alkoi myös haista savulta.

Onneksi päivällä meidän piti lähteä ostamaan Anthonyn seuraavan viikon työ komennusta varten maaleja jotka hän voi ottaa mukaan kun lähtee opettamaan tomahawkiwn ja veitsien heittoa. Anthony teki koko ajan paljon töitä ja puhelin soi ja työtarjouksiin piti vasta jota hän pahoitteli välillä että jouduin odottamaan mutta koska minä olin koko ajan hollilla niin sanoin ettei minua haitta että pienet tauot aina välissä ovat hyvästä. Olisin halunnut harjoitella paljon myös itsenöisesti ja kokeilla erilaisia ruoskia enemmän mutta kuuma keli ja intensiivinen yksityisopetus veivät veronsa että kroppa ja aivot tarvitsivat myös lepoa. Viileämmässä kelissä olisi pysynyt vähän skarpimpana ja koska asiaa tuli paljon alkoi varsinkin perjantaina väsymys näkyä keskittymisessä. Aloin hermostua mielessäni itselleni kun ei millään meinannut luonnistua. Lauantaina onneksi Anthony sanoi että hän näyttää minulle vaikeita temppuja jotka ovat edistyneen tason juttuja että harva pääsee näihin mutta hän haluaa näyttää minulle ja saada sen tunteen mikä on oikea tapa jotta tiedän itse treenatessa mihin pyrkiä. Se olikin oikein hyvä juttu ja sainkin jopa vaikeita juttujakin onnistumaan. Anthony ei sinänsä saanut kokea omaa energistä puoltani ja sitä että selitän asioita paljon itse ohjatessani koska kun itse treenaan tosissani keskityn todella ja olen aivan hiljaa. Anthony oli opettaessa samanlainen kuin minä eli selitti paljon ja kertoi juurta jaksaen miten homma tehdään. Hän myös sanoi että huomasi minussa saman kuin itsessään että olen täydellisyyden tavoittelija omassa tekemisessäni enkä meinaa olla mihinkään tyytyväinen jos se on jo sinne päin mutta ei kuitenkaan ihan.

Lähdimme välillä hakemaan puukeikkoja tienvarsikauppiaalta joka taisi hänkin olla meksikolainen tai jostain muualta koska englantia hän puhui aika vähän. Matkalla ajoimme paikan ohitse missä oli häkkejä joissa kuulemma asusteli elokuvissa käytettäviä villieläimiä kuten leijonia jotka saattoi joskus nähdä makoilemassa koppien kattojen päällä. Nyt emme valitettavasti nähneet yhtäkään. Kotiin palasimme kolmen erilaisen puukiekon kera ja nehän piti tottakai illalla koeajoo koska puu oli tällä kertaa aika kovaa joten niihin piti tehdä paljon testiheittoja jotta pinta hajoaa ja siihen jää heitettävät esineet paremmin kiinni. Tänään mun heitot tomahawkeilla oli aivan surkea esitys enkä tainnut saada yhtäkään osumaan kunnolla mutta vedotaan pitkään päivään ja että ruoskilla meni jo aika hyvin!

Loppuillasta Anthony laittoi minut testaamaan erilaisia ruoskia mikä olisi minulle sopivin kahva ja paino. Lopulta löysin suosikkini jonka lunastin itselleni kotiin tuomisina reenejä varten. Pääsin myös testailemaan eri materiaaleja ja opettelin itse tekemään Anthonyn opissa Ruoskan loppuhäntiä jotka usein lähtivät irti ja katosivat mystisesti.

 

Hyvän päivän jälkeen vietin haikein mielin viimeistä iltaa ja pakkailin tavarat matkalaukkuihin.

 

1.9 Sunnuntai

Kohti Las Vegasia ja uutta seikkailua

Aamulla teimme pikaisesti kaikki aamutoimet ja vartin verran vielä reenailimme ja muistelimme jutut jonka jälkeen tavarat autoon ja kohti bussia ja lentokenttää. Haikein mielin sanoin heipa koirille joista oli tullut jo hyviä ystäviä minulle.  Nautin kovasti ja lupasin palata ensi vuonna oppiin ja moikkaamaan kaikkia. Tällä hetkellä Virginian host -vanhempani tekivät muuttoa viereiseen osavaltioon Arizonaan joten moni tuttu on nyt myös tällä puolella maata. On monta paikkaa missä vierailla ja keksiä uusia treenipaikkoja niiden läheltä.

Anthonylle ja Marylle hieman tuliaisia Suomesta

 

Rocky ottaa rennosti

 

Seuraavana olikin vuorossa lento Las Vegasiin ja ilmassa taidettiin olla joku 30 min ainakin se tuntui siltä useiden tuntien lentojen jälkeen ja kello kolme päivällä saavuin Vegasin kentälle. Luvatta pelikoneiden paikka jonka huomasi jo kentällä mutta itse en koskenut koko matkan aikana yhteenkään koska pelaaminen ei ole minun juttuni eikä siihen  olisi ollut kyllä varaakaan tällä reissulla. Kentällä oli määrä olla vastassa host -perhe johon olin ottanut yhteyttä IFYE – vaihto organisaation kautta. Mikään pakkohan heidän ei olisi ollut minua majoittaa muutamaksi päiväksi ennen Pole Expoa mutta IFYE – porukasta löytyy aina majapaikka kaikille. Roger on ollut IFYE vaihdossa nuorena miehenä 18 kuukautta Costa ricassa ja erittäin kiinnostunut eri kulttuureista sekä matkailusta kuten ifye:t yleensä. He olivat hänen vaimonsa Cherylin kanssa muuttaneet usein ja asuneet eri puolilla maata koska Roger oli työskennellyt pitkän uran hotelliketju Marriotissa ravintolapuolella. Kentällä ensimmäisenä törmäsin Cheryliin jolla oli sukunimi kyltti ja nähdessäni hänet tiesin heti että he ovat aivan ihania ihmisiä. Cheryl on vielä ensi kesään asti työssä kunnes jää eläkkeelle 65 -vuotiaana. Roger oli jo 70 -vuotias ja niin kultainen ja kohtelias mies että oikein mietin mikä onni oli saada tutustua heihin. Autolle mentäessä Roger toi toisen laukkuni ja nakkailin kaikki reippaasti autoon ja kyllä autot oli ihan toista luokkaa kun törmättiin siihen lexuksen maasturiin joka murahti käyntiin niin että oikein pelästyin. Ei tarvitse varmaan mainita että ajaisin itse tämän tyyppisillä autoilla jos Suomessa sellainen olisi mahdollista.

Ensimmäisenä kurvasimme ravintolaan syömään ja he tarjosivat minulle aterian. Tämän jälkeen lähdimme kohti heidän kotiaan. Siinä vaiheessa kun ajoimme siistille asutusalueelle lukituista porteista sisään tiesin että emme ole ihan halvimmalla asutusalueella. Talo oli alueen pienintä mallia kuulemma mutta silti se oli mielestäni iso ja sain oman huoneen jättimäisellä sängyllä ja kylpyhuoneella. Heillä oli myös kissa Oscar joka oli heidän lapsensa. Myöhemmin kuulin että he eivät koskaan olleet yrityksistä ja suurista toiveista huolimatta saaneet lapsia ja heidän adoptio aikeensa oli kariutunut lain hetkelliseen muutokseen jossa biologiselle äidille annettiin oikeus muuttaa mieltään adoption suhteen vuoden ajan lapsen sijoittamisen jälkeen. Se olisi ollut niin hirveää jos kiinnyt lapseen ja se otetaankin pois joten he olivat ymmärrettävin syin luopuneet tästä syystä kokonaan adoptiosta. Koko ensimmäisen illan juttelimme ja tutustuimme toisiimme. Kuulin myös että he olivat todella yllättyneitä kun organisaatiolta oli tullut sähköpostia koska he eivät ole olleet aktiivitoiminnassa mukana ja he olivat soittaneet Alanille joka on koko USA:n kattavan IFYE: rekisterin takana ja hän oli kertonut minun kyselleen viestillä onko Las Vegasissa ketään järjestöön kuuluvia. Roger oli heti innostunut vierailustani ja toivottanut minut tervetulleeksi. Tämän jälkeen vaihtelimme siis viestejä keskenämme koska en ollut missän virallisessä IFYE -vaihdossa vaan opintomatkallani.

Näin uusi seikkailuni alkoi joka jatkuu seuraavassa postauksessa. Sanonpa vain että kaikella on tarkoitus. Sain elämääni aivan ihania ihmisiä ja he saivat kaipaamansa tyttären mitä he eivät koskaan saaneet. Itse olisin halunnut ison suvun mutta sukumme on suhteellisen pieni joten on ihanaa tietää että minulla on nyt myös Las Vegasin koti ja vanhemmat omien ihanien vanhempieni lisäksi ja Virginian host – vanhempien lisäksi.