Tanssi- ja akrobatia studio

Korona ohjeistus

Koronaa sekä muita arttuvia virustauteja varten ohjeistus kävijöille:

– Tunneille saavutaan ainoastaan terveenä ja hyvinvoivana. Mikäli tulet huonovointiseksi kesken tunnin niin ilmoita siitä ohjaajalle ja jätä harjoitukset kesken. Kipeänä ei muutenkaan ole hyvä treenata vaan kehon pitää antaa levätä. 

–  Mikäli sinulla on flunssan tai muun sairauden oireita, pysy kotona ja noudata alueesi ohjeistusta toimia esimerkiksi koronatestien suhteen. Tunneille paluu vasta kun on ollut terveenä vähintään 1 vuorokauden.

-Suositeltavaa käyttää kasvimaskia käytävätiloissa saapuessa ja lähtiessä tunneilta. Turha oleilu tiloissa on kiellettyä.

-Oppilaiden vanhemmat eivät saa tulla sisätiloihin.  Poikkeuksena ihan pienet lapset, jotka tarvitsevat saatajaa sekä apua pukemisessa tai riisumisessa. Tuntien aikana tiloissa ei voi olla muita kuin tunnin oppilaat.

-Oppilaat otetaan sisään käytävän keskiosasta isommasta verhoväliköstä ja lähtijät päästetään ulos pienestä ovea lähempänä olevasta verhoväliköstä kontaktien välttämiseksi.

Osa ryhmistä kulkee tilaan eri ovista ja toimii eri puolella tilaa.

– Suositeltavaa on saapua tunneille vain hieman ennen tunnin alkua ja poistua heti tunnin jälkeen. Ovet avataan aikaisintaan 10 min. ennen tunnin alkua. Aikaisemmin sisään ei pääse. Saliin pääsee vasta kun tunti alkaa. Opettajilla on oikeus käyttää tunnista 5 min. vaihtoihin, jos tarve vaatii.

– Pese kädet aina saapuessasi ja poistuessasi tunneilta. Käytettävissä on myös käsidesinfiointiainetta useissa eri pisteissä.

-Poista korut, kellot yms. jo ennen salille saapumista. Ne voivat vahingoittaa sinua ja välineitä joten siitä syystä parempi jättää kaikki pois jo tullessa. Tämä helpottaa myös käsien pesua ja desinfiointia ennen tuntia. Pito paranee ja välineet säilyvät myös ilman naarmuja/puhtaina ja käyttökelpoisina pidempään.

– Täytä vesipullo valmiiksi ja ota puhtaat treenivaatteet päällesi. Muista että talvella lämpötila laskee, joten lämmittelyyn on hyvä varata pitkät housut ja paita sekä sukat.

– Ilmoittautuminen tunneille tapahtuu osoitteessa www.varaaheti.fi/piagrina. Tänne kirjataan kaikki paikalla olijat vielä tunnin alussa. Näin tiedämme ketkä kaikki ovat olleet paikalla. Tarkista että yhteystietosi ovat ajantasalla. Näin saamme sinuun tarvittaessa yhteyden. Tuntien peruutukset ja ilmoitukset saapuvat sähköpostitse ja viime tipassa tekstiviestillä.

-Suurimmalla osalla tunneista on vakiokävijät ja monet lapset ovat jo muutenkin tekemisissä koulussa keskenään, joten useita lisäkontakteja ei synny. Ryhmissä on max. 9 oppilasta kerrallaan. Kaikilla tunneilla oppilaita on yleensä 3-9 henkilöä riippuen tunnista.

-Välinelajeissa, joita lähes kaikki meidän tuntimme ovat on turvavälit automaattisesti vähintään 2 m. Vältämme harjoituksissa toistaiseksi lähempää kontaktia vaativia pari- sekä ryhmäharjoituksia.

-Tunnille tullessa ja lähtiessä jokainen desinfioi käyttämänsä välineet niille tarkoitetuilla desinfiointiaineilla. Patjoille ja tangoille/renkaille on omat aineensa merkitty saliin sekä niiden viereen kertakäyttökuituliinaa tämän hoitamiseen. Ohjaaja ohjeistaa jokaisen tähän ensimmäisellä tunnilla.

-Muiden pintojen ja lattioiden desinfiointi hoidetaan studion puolesta säännöllisesti.

Mikäli oppilas vaikuttaa sairaalta on opettajalla oikeus poistaa hänet tilasta välittömästi. Lasten kohdalla otetaan ensimmäisenä yhteys vanhempaan ja ohjataan lapsi odottamaan erikseen muista joko ulos tai huonolla kelillä sisälle eristettynä omaan näille osoitettuun  tilaan.

Koululla on aina ajankohtaiset tiedot ketä tunnilla on ollut ja näin saamme tarvittaessa altistumistilanteissa nopeasti yhteyden kaikkiin ja tehtyä yhteystyötä terveysviranomaisten kanssa.

Ryhmäkoot ovat aina olleet alle 10 henkilön ryhmiä ja olemme tarvittaessa myös pienentäneet niitä. Huolellinen siivous ja desinfiointi ryhmien välillä ja niiden jälkeen on ollut jo automaatio ennen krona aikaa mutta tehostettu vielä entisestään.

-Pesemme kankaita säännöllisesti sekä muita välineitä tehostetusti tuntien aikana tapahtuvat desinfioinnin lisäksi. Desinfiointiaineena on apteekista ostettava pintojen ja ihon desinfiointiin sopiva Neoamisept sekä desinfektol. Patjoille on omat pesuaineet jotka sisältävät myös desinfiointiainetta sekä oma desinfiointiaineensa joka eivät syövytä päivittäisessä käytössä niitä pilalle kuten alkoholipitoiset aineet.

Muita käytössä olevia aineita: Sanytol, LV desinfiointiaine, klorite yms. Suosimme kotimaisia tuotteita.

Henkilökunnalle ohjeistetaan miten toimitaan tilanteissa ja miten desinfioinnit hoidetaan tehostetusti. Emme käytä rättejä tms. vaan kertakäyttöliinoja jotka laitetaan roskakoriin. Mikäli tulee eritteitä kuten oksennusta tms. niin näiden siivoamiseen ja kohtien desinfiointiin tilataan erikseen vielä lisäsiivous oman siivouksen päälle. Tuntien aikana tapahtuvissa tilanteissa ohjaajan on pakko hoitaa esisiivous.

Studiolle tullaan lähes suoraa ulko-ovesta saliin eli oppilaiden on helppoa tulla ja lähteä nopeasti tilasta. Pienet ryhmät takaavat sujuvat vaihdot. Luotamme myös asiakkaisiin ja siihen että he ovat jo aiemmin osanneet toimia vastuullisesti, joten osaavat varmasti toimia myös näin jatkossa.

 

Ota yhteyttä lisätietojen sekä tuntikorttiasioiden tiimoilta osoitteeseen studio@piagrina.fi tai numeroon 0407577307.