Tanssi- ja akrobatia studio

Paprika

Sirkus & Pole Acro 4-6 v.  & Akrobatia
Moikka, olen Paprika ja olen harrastanut sirkusta hieman yli puolet elämästäni. Kaikki alkoi siitä, kun yläasteikäisenä ajattelin olevani jonglööri ja kävelin Sorin Sirkukseen. Melko pian selvisi, että jonglöörinä en ollut kovin kaksinen, mutta sen sijaan akrobatia eri muotoineen vei minut mukanaan ja löysin ensimmäistä kertaa elämässäni liikunnan ilon.
Eniten olen rakastunut aikoinaan lattia-, pari- ja ryhmäakrobatiaan ja rakkaus sen kun säilyy. Toki sen lisäksi olen temppuillut myös kaikilla mahdollisilla välineillä, joita olen saanut käsiini.
Sirkuksen maailmassa minua on kiehtonut eniten sen monimuotoisuus – jokaiselle jotakin ja aina on mahdollista oppia jotakin uutta, jonka lisäksi kaikki lajit keskenään tukevat hyvin toisiaan. Hahmottaminen ja kehonhallinta kehittyy hyvin kaikissa sirkuslajeissa. Näitä elämyksiä ja oppeja tarjoan mielelläni myös muille eteenpäin.
Pedagogisia ohjaustaitoja olen saanut koulutukseni ja työkokemukseni kautta sosionomin työssä. Sirkus- ja akrobatiataidot ovat hioutuneet monien eri ohjaajien tunneilla ja tietysti myös omaa luovuutta käyttäen.
Tunneillani ei olla tukka tiukalla nutturalla, vaan treenit sujuvat huumorin siivittämänä, mutta uusista taidoista nauttien. Itselleni ohjaajana on parasta nähdä onnistumisia tunneilla ja jokainen pienikin onnistuminen on myös minulle henkilökohtainen onnistuminen.
Koulutukseltani olen nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaaja, sosionomi ja tällä hetkellä käyn pedagogista sirkusohjaajakoulutusta.